torstai 1. toukokuuta 2014

Nachon kuulumisia

Huhtikuu mennä hurahti ohi, enkä ehtinyt koko blogia päivitellä. Taidan muutenkin nyt siirtyä pitämään vain tuota treeniblogia, kun ei oikein ehdi kahta pitää. Sieltä löytyy jo Nachonkin treeneistä. Löytyy siis osoitteesta: http://suvikko.blogspot.fi/

Tässä kuitenkin vielä jotain Nachon kuulumisia kuvin huhtikuun ajalta. :)

Nacho on silloin tällöin edelleen toimistolla kaverina.

Ollaan retkeilty.

Yövytty teltassa.

Retkellä tärkeintä on hyvät eväät!

Ollaan tokoiltu (kuva Tiina Palmu).

Ollaan käyty leikkimässä pentukavereiden kanssa.

Vauhdikasta menoa.

Ollaan lenkkeilty keväisessä metsässä (Kisukin kuvassa).

  
Kisua pitää seurata joka paikkaan. :D
 
Nachosta on jo tullut aika iso tyttö.

On se silti vielä pieni sylikoira.

Tämmöinen lapinkoirapentukin tavattiin, mutta näillä ei oikein leikit sujuneet, Nachon mielestä vesileikit oli kivoja, kun taas lapinkoira halusi leikkiä juostu ja jyräys leikkejä. Oli vähän liian innokas Nachon makuun.

Sen sijaan Ahma-labbis (n. kuukauden Nachoa vanhempi) joka oli meillä hoidossa oli tosi hyvä leikkikaveri.
 
Noutajaryhmäkuva.

Ramin lammessa pulikoimassa.

Ja vielä koko porukka ryhmäkuvassa.

Näin se huhtikuu hurahti ja nyt katse kohti uusia seikkailuja.




tiistai 1. huhtikuuta 2014

Viime viikon leikkitreffit

Tavattiin viime viikolla Elsa-cockeri ja näillä kahdella oli oikein hauskaa yhdessä. Vielä kun olisi tarpeeksi hyvä kamera, että saisi jotenkin järkeviä kuvia. Noh, ehkä näistä näkee miten hauskaa oli. :D

Tännepäin!

Katotaas mitä täältä löytyy.

Ja sitten vähän juoksennellaan.

Sitten kaivellaan...

Mumsmums.

Pientä painia.

Kumpi voittaa?

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Nachon kuulumisia

En oo vaan jaksanut käydä noita kuvia läpi ja valkata kivoja tänne blogiin sieltä. Mutta jos nyt tässä edes muutama uusi kuva.



Koko poppoo kuvassa.

Nacho kiipesi Kisun perässä pöydälle...

Kultsut.

Uudet noutajataluttimet kokeilussa.

Nacho alkaa jo näyttää ihan kultsulta.

Tässä hallitreeneissä aiheena paikallamakuu.

Ja eka variksen nouto!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Treenailua tassupipinä

Kun ei olla metsään päästy riehumaan, niin ollaan sitten harjoiteltu temppuja kotona.

Metsässä on käyty vain nopeilla pissakäynneillä.

19.3. oli vielä näin paljon lunta.
Sipsi opettaa Nachoa ihan tassusta pitäen ottamaan ruoat pyödältä, jos niitä ei ajoissa tarjoilla.

Nacho harjoittelee tunnaria.

Ja etutassualustalla seisomista (korvat on taas kääntyneet näin).


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Nacho-parka sairastaa

Tässä kuvia tältä viikonlopulta. Lauantaina oli yllätys odottamassa, kun ihan keväisen kauden jälkeen olikin tullut lunta. Harmi vaan, että Nacho satutti torstaina metsässä tassunsa, joten se ei päässyt pomppimaan hankeen. :(

Aamuinen lumi-yllätys.

Masentaa, kun ei pääse ulos puuhaamaan.

Tosi kipeä pentu-raukka. (Kuvassa näkyy myös tuo tassuhaava.)

Etuhampaat ovat vaihtuneet jo.

Ja korvat ovat nyt asettuneet näin.

Pentukouluun mentiin, vaikka tassu oli kipeä, kun jotain puuhaahan tuolle on pakko keksiä. Viime kerralla harjoiteltiin peruuttamista ja ääniin siedättymistä ja tälläkin kerralla jatkettiin peruuttamisen kanssa. Nyt alkoi vähän paremmin sujui kuin kotona. Siedättämistä tehtiin nauhan päässä olevaan leluun (ei paha), imuriin (kamala!) ja rullalautaan (vähän jänskä). Viime viikolla kuunneltiin maatilan ääniä ja ovikelloja ym. ja vaikka Nacho ihmetteli niitäkin, niin eivät kuitenkaan niin pahoja olleet kuin tuo imuri. Tunnin lopulla harjoiteltiin vielä hihnassa odottelemaan jäämistä ja se olikin meille aika vaikeaa. Pitäisi sellaista harjoitella useamminkin.

Nacho harjoittelee peruuttamista.

Nachon korvakooste

Suurin osa näistä kuvista on varmasti jo blogia lukeneille tuttuja (lukeekohan tätä kukaan?), mutta laitetaas nyt tämä "Nachon kevään korvamuoti -kooste" kuitenkin myös tänne. Facebookissa oli jo esillä.



Hirveän iso tyttö keväisissä maisemissa

Vielä viikolta hieman keväisempiä kuvia. Nacho alkaa näyttää jo isommalta koiralta, äkkiä se pikkupentu-aika menee.

Nacho katselee jotain.

Ja sitten rynnätään sinne!

Ai eikö ois saanut rynnätä?

Nacholla on hieno tasapaino, pysyi hyvin kaatuneen puun päällä.

Miten se voi näyttää jo melkein yhtä isolta kuin Sipsi?

"Minähän olen vielä niin pieni ja söpö." (Saisko namia?)